Gardajärven vuorilla

Italian Gardajärven alue oli entuudestaan meille täysin tuntematonta. Alueesta oli kuulunut niin paljon hyvää ja lopulta päätimmekin olla kolme yötä, jotta ehditään vähän tutustuakin alueeseen. Tämä olikin loistava päätös, sillä Gardajärven maisemat vuorineen ovat uskomattomia. Gardajärveä ympäröi kiemurainen rantatie, joka kulkee koko järven ympäri. Meillä olikin tarkoitus kiertää kyseistä tietä, mutta päädyimme kuitenkin ihastelemaan maisemia pienessä Gardolan kylässä.

Gardolan kylä sijaitsee järven länsipuolella noin 600 metrin korkeudella. Kylä oli lokakuun puolessa välin todella hiljainen. Kaduilla sai kävellä rauhassa ja ravintoloissa oli hyvin tilaa käydä syömässä. Maisemat kylässä on todella hienot ympärillä olevien vuorien kohotessa jokaisesta suunnasta. Suurimpana vuorena näkyy yllä olevassa kuvassa näkyvä, järven vastarannalla oleva, yli kahden kilometrin korkeuteen kohoava Monte Baldo.

Gardolan kylä on Tignalen alueella, joka on ilmeisesti kovasti kuntoilijoiden suosiossa. Majapaikassa oli kartta alueen kymmenistä kävely-/juoksu-/maastopyöräilyreiteistä, joissa näkyi jopa sähköpyörien latauspaikatkin 😲 Suuresta valikoimasta valitsimme itsellemme punaisella merkityn, hieman yli 6 kilometriä pitkän reitin, joka kiipeää viereiselle hieman yli 700 metriä korkealle Montecastellon vuorelle. Keli oli paikallisten mielestä viileä syyspäivä (+24 astetta ja aurinko paistoi 😅), mutta meille keli sopi hyvin pienelle vaellukselle. Reitti meni aluksi kylän läpi Montecastellon juurelle ja jatkui siitä syksyisessä maisemassa metsäpolkua pitkin kohti huippua. Syksyinen väriloisto antoi oman mausteensa alkumatkan metsäosuudelle, jossa kiivettiin 140 metriä ylöspäin.

Paikoin kivisen ja kastanjoiden piikkikuorien täyttämän metsäpolun jälkeen  oli vuorossa ensimmäinen näköalapaikka. Paikka on aivan vuoren jyrkänteen reunalla n. 700 metrin korkeudessa ja paikalta on todella upeat näköalat Gardajärven suuntaan. Oman mausteensa paikalle tuo se, että siellä ei ole mitään suoja-aitoja tms. ja kallion reunalta on jyrkkä 700 metrin pudotus. Lasten kanssa on siis todellakin syytä olla varuillaan. Alueella oli muutama risti muistuttamassa siitä, että jokainen ei ole noudattanut tarvittavaa varovaisuutta. Mutta antaa kuvien puhua seuraavaksi paikan maisemien puolesta, vaikka nekään eivät anna millään oikeutta siihen, miten kaunista siellä oli.

Näköalapaikan jälkeen polku jatkui jyrkänteen reunan vieressä. Polun vierellä oli paljon maailmansotien aikaisia luolia, joihin pojat menivät innokkaasti tutkimaan. Yksi luola oli niin pitkä ja pimeä, että se jäi tutkimatta loppuun saakka. Pojat menivät jonkin matkaa luolaan ja kun tuli täysin pimeää, niin he heittivät kiven pimeään luolaan. Aluksi oli aivan hiljaista ja lopulta kuului kopinaa kun kivi kopsahteli luolan seinämiä pitkin. Mittaa luolalla olisi siis ollut.

Polku jatkui jyrkänteen reunalla vielä parin näköalapaikan ohitse ja lähti sitten laskeutumaan Santuario De Montecastollon luostarin kautta takaisin kohti Gardolan kylää. Reitin varrella oli todella upeita maisemia ja lopuksi kylän katuja kävellessämme saimme vielä ihailla vuorien päällä lenteleviä kotkia.

Jaa kirjoitus muillekin!

Share on facebook
Share on whatsapp
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Matkustus

Carcassonnen upea linnoitus

Meidän perhe pelaa paljon lautapelejä ja yksi lempipeleistä on Carcassonne. Ajoreittiä suunnitellessa huomasimme, että lähes reitin varrelta löytyy Carcassonnen kaupunki linnoineen, josta pelin idea on

Lue lisää »
Matkustus

Ihastuin Trogiriin

Trogirin vanhakaupunki vei mun sydämeni ❤️Minusta kaikki kiviset vanhat kaupungit täällä on todella ihania, mutta varsinkin Trogir kapeine kujineen ja pikkuruisine putiikkeineen teki vaikutuksen ❤️

Lue lisää »
Majoitusarvostelut

Yhden yön välipysähdys Ranskan Cannesissa

Majoitus varattu Booking.comin kautta:Le Club Mougins by Diamond ResortsChemin Du Val Fleuri, 06250 Mougins Hinta 58€Kyseessä on huoneistohotelli eli toisin sanoen kaksikerroksinen rivitalo. Palveluun kuuluu

Lue lisää »
Kotisivu

Laajempaa yhteistyötä – asiakastarina

Teemme monipuolisesti yhteistyötä erilaisten tahojen kanssa, kuten yritysten, yhdistysten, seurakuntien ja yksityistenkin kanssa. Suppeimmillaan asiakas toivoo vain käyntikorttisivun tai pohjan, johon voi itse rakentaa kotisivunsa.

Lue lisää »

Tietoa blogista

Tähän voi liittää esimerkiksi lyhyen esittelytekstin blogiin ja/tai bloggaajaan liittyen. Yläpuolelle käy bloggaajan kuva, logo tms. Voit helposti muokata tekstiä ja kuvia.

Kategoriat

Uusimmat