Pitkä synnytyskertomus, pitkästä synnytyksestä! Mukana aika tarkkaakin selostusta

Synnytyksen kokonaiskesto 24h 12min
Avautumisvaihe 23h 35min
Ponnistusvaihe 37min

Synnytys oli mielestäni kauhea. Yhtään sitä kaunistelematta tai kauhistelematta yritän kertoa totuuden ja tunteet, joita synnytys minussa herätti. Traumoja ei voi (kai?) sanoa jääneen, mutta suuren kysymysmerkin siitä että tahdonko ikinä synnyttää uudelleen.
Mies oli kokoajan mukana synnytyksessä ja ilman häntä tuskin olisin kestänytkään. Hän oli aivan korvaamaton tuki ja kivunpoistaja.

Jos pelkäät synnytystä tai kipua, niin kannattaa harkita luetko tämän..

Vedet meni ti 7.10 (rv39+6) aamulla klo 7:10    Tai siis osa siitä, mutta enhän minä ensisynnyttäjänä tiennyt että minkä verran sitä vettä on!!
No, kyllä sitä kuitenkin aika reilusti tuli. Mutta en ollut täysin varma oliko se lapsivettä vai ei, kun valkovuoto oli ollut jo jonkin aikaa ihan vetistä ja tosi runsasta.
Menin takaisin nukkumaan ja herätessäni n. klo 11 oli side taas ihan märkä. Klo 11:30 soitin synnärille ja käytiin katsomassa onko se lapsivettä vai ei. Ja olihan se. Se oli kuitenkin vain korkea vedenmeno, joten takaisin kotiin odottelemaan suppareita. Jos supistuksia ei kuulu, niin seuraavana aamuna joka tapauksessa takaisin sairaalalle.

Illalla lähdin vielä jyväskylän mammojen tapaamiseen, kun vointi oli ihan hyvä ja halusin myös jotain muuta ajateltavaa. Joskus puoli seitsemän aikaan alkoi tulla suppareita noin viiden minuutin välein, mutta tehoa niissä ei vielä kauheasti ollut, kun pystyin paikallani istumaan.. ehkä hieman vääntelin itseäni supistuksen aikana
Jossain vaiheessa illalla/yöllä alkoi supparit hieman harventua, kun ehdin niiden välissä torkahdellakin vähän. Nukkunut en varsinaisesti kuitenkaan, joten väsymys oli kova.

Synnytys merkattiin alkaneeksi ke 8.10 klo 7:00, jolloin kipeitä supistuksia alle 10 minuutin välein.

Ke 8.10 (rv40+0) aamulla klo 8:25 oltiin taas sairaalalla.. tällä kertaa sairaalakassit mukana. Kätilö katsoi tilanteen: kohdunkaula oli hävinnyt ja kohdunsuu sormelle auki. Supistuksia säännöllisesti alle 10 minuutin välein ja kipeitä. Sitten käytiin vielä labrassa antamassa verinäytteitä, jonka jälkeen päästiin lääkärin vastaanotolle (hitaasti tää homma etenee).
Lääkärille päästiin klo 10:00. Ja tulos: väljästi sormelle auki, kalvorakko pullottaa. Lääkäri teki sisätutkimuksen joka todellakin sattui!!!!
Lääkäri käski lähteä vielä kävelemään ja käymään vaikka kotona.. eli ei vieläkään sisään sairaalaan.

Tuon lääkärin sisätutkimuksen jälkeen supparit kipeni huomattavasti ja kävely niiden aikana oli jo hankalaa. Käytiin vielä kaupungilla, mikä oli yhtä tuskaa, ja sen jälkeen kotiin ja suihkuun. Suihku rentoutti todella ihanasti ja helpotti kipuja. Supistuksia tuli koko ajan alle 7min välein.

Klo 13:20 mentiin takaisin sairaalalle ja sillon mut otettiin jo sisään.
Klo 13:50 sain peräruiskeen. Tätä jännitin jostain kumman syystä ihan hirveästi (käskin miehenkin lähteä pois siksi aikaa ), mutta se olikin ihan helppo juttu. Menin makaamaan sängylle ja letku takapuoleen.. ehkä viiden minuutin päästä jo kätilö sanoi että sitten vaan vessaan!! Siis niin nopee homma, enkä ees huomannu että sitä vettä jo laitettiin. Menin sitten vessaan, eikä yhtään mitään valunu matkalle vaikka sitä jännitinkin
Vessassa istuin ehkä 10-15 minuuttia ja suoli tyhjeni. Se oli sitten siinä ja olokin oli helpompi.

Klo 14:20 päästiin sitten lepohuoneeseen, jossa oli parisänky (2 vuodetta vedetty yhteen), keinutuoli ja suihku/amme. Ammeeseen en voinut mennä vesien menon takia, mutta suihkua kyllä sain käyttää. Tässä vaiheessa kyllä istuin vain keinutuolissa ja keinuttelin.

Minun ajatuksiani tällä hetkellä: Tuntuu ihmeelliseltä olla täällä. Meillä on ehkä tämän päivän aikana vauva sylissä. Aika pelottavaa!

Miehen ajatuksia: Sydän tuntuu pysähtyneen. Jännittää sisäisesti, mutta keskitän kaikki voimat vaimon auttamiseen.

Molempien yhteinen ajatus taisi olla: Rauhallinen olo, vaikka kokoajan pelottaa

Jossakin vaiheessa olin sanonut miehelle näin: Kohtu ei tunnu hyvältä edessä, eikä takana, mutta välissä tuntuu.. sen takia on hyvä olla keinutuolissa. ....no ei se tunnu hyvältä välissäkään

Kätilö tuli tarkastamaan kohdunsuun tilanteen klo 16:30 : väljästi sormelle auki!!! Siis kuusi tuntia kokoajan kipeneviä supistuksia ja ei mitään edistystä!!! Itkuhan siinä tuli, ei tämä synny ikinä
Nyt sitten otin käyttööni kuuman geelipussin joka auttoikin ihan hyvin supistuksiin. Puoli seitsemän aikaan menin ekan kerran sairaalassa suihkuun ja sekin vei kivun kärjen pois, kun laittoi sen hierovan suihkun aina supistuksen aikana tuohon alavatsalle.

Mielestäni rentoutuminen supistuksen aikana on tosi vaikeaa jos on pystyssä tai makaa. Istuessaan on kaikkein helpoin rentoutua, kun asento on hyvä. Ja keinutuolissa kai suurimman osan ajasta istuinkin. Siinä oli hyvä olla kun laittoi tyynyn selän taakse.

Klo 20:45 : väljästi kahdelle sormelle auki eli n. 3cm. Siis ei voi olla totta.. 12 tuntia tosi kipeitä supistuksia ja edistys ihan minimaalista. Nyt supistuksia tullu monen tunnin ajan jo 5 minuutin välein ja kipu tosiaan vain yltyy. Kyllä sitä luuli jo jotain enemmän tapahtuneen. Supistukset vei kokoajan voimia ja väsymys oli kova.

Tässä välissä sain terapiapallon, jonka päällä keinuttelu (kuumageelipussin kanssa) auttoi myös vähän kipuihin. Yhdeksän jälkeen sain myös Buscopan ruiskeen (lihaksia rentouttava) jos se edistäisi avautumista. Ruiskeella ei siis ole vaikutusta kipuun.

Kymmenen aikaan kävin taas suihkussa, mutta sillä ei oikein enää ollut vaikutusta, enkä siellä viihtynytkään kuin viitisentoista minuuttia. Kun supistus tuli niin sitä vain koitti hengitellä ja kestää. Supistuskipu tuntui alavatsalla ja se tuntui sellaisena kiristävänä tunteena koko vatsan ympärillä ja kipu mikä sisällä oli, oli sellaista jota ei todellakaan koskaan osannut kuvitellakaan. Ei siihen auttanut oikeastaan mikään.
Miehen syli ja hieronta ollut ehdottomasti parhaita kivunlievittäjiä. Jännää oli se, että vaikka kipu tuntui vain vatsan puolella niin silti alaselän hierominen auttoi.

Klo 22:35 kohdunsuu edelleen vain kahdelle sormelle auki
Tässä vaiheessa kätilö vaihtui ja se oli liikaa mulle. Itku pääsi kun olin niin väsynyt, sekä henkisesti että fyysisesti, ja meillä ei vain tuon uuden kätilön kanssa mennyt ajatukset yksiin. Hiljaisen rukouksen lähetimme miehen kanssa siitä että kätilö vaihtuisi ja niin se sitten vaihtuikin heti tunnin sisällä. Kyllä meillä on hyvä Isä, joka pitää meistä huolta jokaisessa hetkessä.

Klo 23:30 siirryttiin lopulta saliin ja otin ilokaasun käyttöön, mikä veikin supistuksilta tosi tehokkaasti kärjen pois. Ja kai sekin helpotti että sai aina tekemistä supistuksen ajaksi. Aluksi ajattelin etten halua ilokaasua kun siitä menee pöllyyn, mutta mulle sillä ei kuitenkaan ollut sellaista vaikutusta ja olisinkin sen lopettanut jos niin olisi käynyt.

Päivä vaihtui. To 9.10

Klo 00:15 vielä vaan kahdelle sormelle auki. Säännöllisiä kipeitä ja kipeneviä supistuksia kestänyt jo 17 tuntia!!
Nämä hetket tuntuivat ikuisuuksilta. Ja ikuisuus tuntui mahdottomalta. Henkinen väsymys oli tosi raskasta. Ja kipu vaan yltyi.

Klo 00:45 kalvot puhkaistiin ja pikkuselle laitettiin sydänanturi päähän. Kalvojen puhkaisua ennen mun alle laitettiin alusastia mihin loppu lapsivesi sitten suihkusi ja tässä vaiheessa todellakin vasta tiesin mitä vesien meno tarkoittaa. Sitä vettä tuli ihan mielettömästi vieläkin, vaikka vettä olikin tullut pitkin matkaa jo aiemminkin.
Kalvojen puhkaiseminen itsessään ei varmaan sattunut, mutta se sattui kun se lääkäri ronkki siellä alapäässä. Mun kohdunsuu oli takana ja sen takia sitä joutui vähän kaivelemaan.

Klo 01:49 sain epiduraalin. Epiduraalin laitto kesti puolisen tuntia(?), koska lääkäri onnistui vasta kolmannella yrittämällä. Hän sanoi että oon niin hoikka ettei meinaa saada laitettua, mutta en ymmärrä mikä merkitys ihmisen koolla tässä asiassa on???
Epiduraalin laitto kuitenkin sattui aivan mielettömän paljon, itkin ja valitin että sattuu. Luulin oikeasti että se iholle laitettava puudute auttaisi jotain ja veisi tuntoa pois, mutta ei ainakaan mulle se puudute tehonnut. Se oli yhtä tuskaa. Jopa pahempaa kuin supistukset!! Tai tietty niin erilaista ettei niitä oikein voi verrata, mutta sillon tuntu siltä. Kipu mikä selässä oli, levisi koko kehoon, kai se johonkin hermoon osui? Tuntui siltä kuin lääkäri olisi vääntänyt sitä piikkiä siellä selässä
Kun epiduraali oli laitettu, niin vaikutus kuitenkin alkoi tosi nopeasti ja vei kivun pois. Toinen jalka meni vähän tunnottomaksikin, mutta ei haitannut mua ja pystyin silti itse käymään vessassakin.

Klo 02:20 laitettiin oksitosiini tippa lisäämään supistuksia. Sitä laitettiin vissiin kolminkertainen annos kun ei kerran synnytys edenny.

Minä vapisin ja tärisin ihan hirveästi, lihakset kuulemma alkoi rentoutumaan. Tosin mulla oli hirveän kylmäkin, että osittain varmaan johtui siitäkin. Mulla oli ihan sellaisia puistatuksia että sen oikein näki että tärisin ja mies varmaan luuli että mua sattuu, kun se katsoi sillä tavalla kuin olisi halunnut tehdä jotain parantaakseen oloani. Sanoi miehelle monta kertaa että älä ole huolissas, ei mua satu

Klo 03:35 kohdunsuu auki 4cm ja tullut eteenpäin.

Tässä välissä sain sokeritipan kun oli niin heikko olo. Sen jälkeen olo alkoikin helpottamaan.
Kaikki tuntui etenevän ihan hirveän hitaasti.
Sain sellaisen lämpötyynyn päälleni kun oli niin kylmä. Sitten makasin siinä sängyllä se lämpötyyny ja peitto päälläni ja yritin saada nukuttua miehen silitellessä mua. Kai siinä sainkin sellasia ihan pikkutorkkuja otettua. Tosin se taisi enemmänkin olla sitä että olin vaan ihan ulkona kaikesta kun olin niin väsynyt.

Klo 05:00 kohdunsuu auki 5cm eli ei vieläkään mitään kovin nopeaa toimintaa ja minä senkun väsyn vaan..

Alkoi tuntumaan jo että ponnistuttaa. Kävin vessassa ja päätin että haluan olla vähän seisaallaan, joten seisoskelin siinä sängyn vieressä. Se jotenkin helpotti oloa.. en oikein tiedä miten, varmaan vaan henkisesti kun sai olla pystyssä, ei mulla kuitenkaan mitään kipuja ollut. Supistukset tunsin sellaisena painon tunteena ja ponnistustarve alkoi kasvamaan pikkuhiljaa.

Klo 06:00 kohdunsuu 8cm auki nyt ekan kerran tuntui että jes tämä etenee sittenkin

Klo 06:35 kohdunsuu auki 10cm ja ponnistusvaihe alkoi. Olin ponnistellut jo tätä ennen muutamia kertoja ihan vähän, kun oli kohdunsuun reunat tiellä, niin ponnistin ne sivuun niin, että kätilö auttoi samalla sormilla kun ponnistin. Tämä ei sattunut lainkaan, itse asiassa tuntui hyvältä kun sai vähän ponnistaa ja sai pientä tuntumaa siihen miten se pitää tehdä.

Ponnistusvaihe itsessään olikin sitten ihan kauheata. Ennen tosi ponnistamista makasin sängyllä ja tein just näitä harjoitusponnistuksia. Tarkoitus oli ponnistaa polviseisonnassa, mutta kun kätilö sanoi että nyt sais sit alottaa ponnistamisen ja kysyi että nousenko, niin olin niin väsynyt etten jaksanut ajatella ylös nousemista. Joten ponnistin sitten, kaikkien pelkojenikin uhalla, juuri niinkuin en todellakaan olisi alunperin halunnut, eli makuullani. Tosin ihan omasta valinnastani.
Sängyn päätyä nostettiin ihan vähän ylös, eli puoli-istuvaksi asentoa tuskin voi kutsua. Pidin omista reisistäni kiinni ja vedin niitä itseeni vasten. Mies nosti aina ponnistamisen aikana päätäni ylös, ettei itse tarvinnut sitä kannatella, kun niin oli helpompi saada voimaa ponnistamiseen.

Ponnistaminen sattui. Sitä kipua on todella vaikea kuvailla, koska sisältäpäin tuleva kipu on niin erilaista kuin mikään muu kipu. Kuitenkin tuo ponnistusvaiheessa oleva kipu oli myös ihan erilaista kuin ne supistuskivut, vaikka sekin kipu tulee sisältäpäin. Mun mielestä ponnistuskipu oli tosi hirveetä, vaikka monet sanoo että ei tunnu missään. Ponnistamisen alku ei sattunut ja olihan sitä helpottunut että nyt pääsee tositoimiin ja pian tää kaikki on ohi. Mutta siinä vaiheessa kun vauvan pää alkoi tulla ulos, niin se ihan tosissaan tuntui siltä kuin mä repeisin ihan kokonaan. Tuntu kuin luut olis lähteny paikoiltaan ja kaikki alapäässä olevat lihakset ja iho vaan yksinkertaisesti repeis.
Tosiasia kuitenkin oli se, että kun kätilö kysyi että saako tehdä epparin nopeuttaakseen ponnistusvaihetta (koska mua pelotti se ponnistusvaiheen pituus) ja teki ihan pienen epparin luvan saatuaan, niin en edes tuntenut sitä. Enkä revennyt tuon pienen epparin lisäksi yhtään.. en siis mistään tippaakaan, vaikka siltä tuntui.
Joka ponnistus sattui tosi paljon ja silti sitä oli pakko ponnistaa että sai sen vauvan sieltä ulos. Vaikka ponnistusvaihe kesti 37 minuuttia ja se oli tosi kivuliasta ja kauheeta. Niin kun vauva oli jo ulkona ja kysyin että kauanko kesti, niin olin tosi yllättynyt kun kuulin sen ajan. Itse olisin arvioinut ajaksi ehkä 10-15 minuuttia. Eli vaikka se olikin mielestäni kauheata, niin ei se silti tuntunut pitkältä. Vähän ristiriitaista

No, palkinto sai pisteitä 9/9 ja oli meidän, minusta tullut Elämä on ihanaa!!!