4.5.2004
|
Ensimmäinen päivä sairaalassa. Saavuimme sinne noin klo 10. Tämä päivä oli aika rankka, koska kaikenlaisia kokeita oli jatkuvasti ja Samuel joutui itkemään vähän väliä. Oli punnitukset ja pituuden mittaukset, pissanäytteen otto (pissanäytepussiin siis), verikokeita (kyynärtaipeesta ja sormenpäästä), röntgen, lääkärintarkastus, happisaturaation mittaus, sydänultra ja EKG. Tarkastuksilla ei ollut tiettyjä aikoja vaan tultiin vaan sanomaan, että nyt mennään oli poika nukkumassa tai ei. Ei siinä muu sitten auttanut kuin olla kokoajan valmiina seuraavaan tarkastukseen.
Tämän kaiken keskellä me Janin kanssa myös pikaisesti kävimme
kirjautumassa sisään Ronald McDonald Lastentalosäätiön Talolle, kävimme
henkilökunnan ruokalassa syömässä Samuelin ottaessa torkut, tutustuimme
teho-osastoon, juttelimme leikkaavan kirurgin ja myös nukkumatin kanssa. Huh
huh!!
Kaikki se uusi ja kova kiire oli Samuelille raskasta ja se
myös näkyi Meidän iloksemme Samuel pääsi vielä leikkausta edeltäväksi yöksi kanssamme Talolle. Sinne pääsimme lähtemään jo n. 18.30, joten pienen ajan sisään kaikki tuo mahtui.. ja kiirettä tosiaan oli, siinä oli omakin pää pyörällä. |
Silmät punottaa itkemisestä
|