Miten Samuelin puhe on kehittynyt?
Valitettavasti puheen kehittymisestä meillä ei ole tarkkaa kirjausta.
Samuel oppi ensimmäisiä ymmärrettäviä sanoja n. 1v 4kk ikäisenä. Tällöin sanavarastoon kuului sanoja: tiikeri, kitara ja muutama hieman helpompikin. Kaikki äänteet kuten r-, d- yms. Samuel osasi myös tuolloin. Vajaa kuukautta myöhemmin Samuel kiinnostui kuitenkin enemmän kävelyn opettelusta ja sanat ja äänteet hävisivät kaikki. Tämän jälkeen oli monta kuukautta ettei puheen puolella ollut mitään kehitystä. Seuraavan kerran äänteet alkoivat tulla takaisin samaan aikaan kun pikkuveli Daniel niitä alkoi harjoittelemaan. Muutenkin puheen kehitys on kulkenut rinnan Danielin kehityksen kanssa. Sanoja alkoi tulla uudelleen vasta harvakseltaan kolmen vuoden jälkeen.
Seuraava harppaus puheen kehityksessä Samuelilla oli neljän vuoden ikäisenä. Sanoja alkoi tulla kokoajan lisää ja puhe oli ymmärrettävämpää. Samuelilla alkoi puheterapia 3,5 vuoden ikäisenä ja sitä on siitä lähtien jatkunut muutaman kuukauden taukoa lukuunottamatta jatkuvasti. Samuel oppi r-äänteen uudelleen 4,5 vuoden ikäisenä ja toistaa muiden puhetta papukaijan tavoin. Neljän sanan lauseita tulee myös useita.