Toivoimme tervettä lasta
(tämän kirjoitin pojan ollessa 6 viikon ikäinen, myös tämä on nettiin kirjoitettu)

Niin me, niin kuin varmaan kaikki muutkin, toivoimme itsellemme tervettä lasta. Tätä me miehen kanssa rukoilimme päivittäin. Mutta eihän Jumala vastaa kaikkiin rukouksiin, eikä välttämättä ainakaan niin kuin me haluaisimme. (nyt olenkin muuttanut rukoukseni enemmänkin tällaiseksi: Jumala, tee tahtosi, mutta anna minulle siihen voimaa!! )

Niin, meille siis 9.10.-03 syntyi poika, kehitysvammainen poika. Hänellä on downin syndrooma. Tiedän kyllä, että se on kehitysvammoista niitä lievempiä, mutta kun se kehitysvammaisuus on omalla lapsella, niin ei se paljon silloin lohduta

Mutta siis se pointti tässä oli se, että oikeastaan meidän poika on kyllä ’terve’.
Downin syndroomaanhan voi liittyä kaikenlaisia epämuodostumia ja muita vaivoja.
Esimerkiksi peräaukko saattaa puuttua kokonaan, jolloin lapselle joudutaan tekemään avanne ja myöhemmin leikkaamaan peräaukko, jonka toiminnasta ei välttämättä voi koskaan mennä takuuseen.
Suolistossa saattaa olla jotain vikoja (esim reikiä), niin ettei ruoka ja uloste pääse kulkemaan normaalisti.
Lapsella voi olla epilepsia tai kilpirauhasen vajaatoiminta.
Down-lasten imemisessä on usein vaikeuksia.
Lapset yleensä ovat myös hyvin pienikokoisia ja usein he joutuvat heti synnyttyään teholle.
Näitähän voisi varmasti luetella paljon enemmänkin, enkä edes tiedä varmasti kaikkia. Ja tietysti voisihan lapsella olla ihan mitä tahansa, mitä terveellä lapsellakin voi olla.

Mutta meidän lapsella ei ole!
Suolisto on kunnossa. Tämän sain kokea jo synnytyspöydällä kun vauva kakkasi päälleni rinnallani maatessaan
Imuote on todella hyvä, oli jo siellä synnytyssalissa.
Kokoa pojalla oli 3860g ja 50,5cm.
Kotiin pääsimme kun poika oli 4vrk.
Yhtään nuhaa, yskää, kuumetta tai muuta sellaista ei ole (vielä) vaivanamme ollut.
Pojalla on kyllä sydänvika, kaksi reikää sydämessä (AVSD), mutta tämä ei millään tavalla nyt vaikuta arkiseen elämäämme. Pojasta ei mitenkään osaisi päältäpäin sanoa, että rinnan sisällä jyskyttävä pieni sydän on ihan riekaleinen. Ei sivuääniä, ei hikisyyttä, ei hengitysvaikeuksia, ei sydänlääkkeitä. ’Vain’ ne kaksi reikää. Tammikuussa on sydänleikkaus, mutta siihen asti se ei meidän arkipäiväämme vaikuta (paitsi toisinaan ajatuksissamme).

Ja se ulkonäkö. Meidän poika on todella kaunis. Juuri sellainen lapsi kuin minusta ja miehestäni on voinut syntyä. Ehkä ne silmät vähän ovat erilaiset. Mutta niissä erilaisissa silmissä on minun silmieni väri, ja siinä syvässä katseessa on isänsä silmien tulisuus. Hän katsoo läpi silmien, suoraan sydämeen.
Hän on perinyt isänsä vauva-ajalta tuon ihastuttavan pienen nykerönenän.
Hänellä on minun pieni suuni ja kapeat huuleni.

Kun poika oli 1vko 2pv, hän kääntyi vatsalta selälleen. Niin hän on tehnyt tähän päivään asti. Jotkut sanovat että se on vain refleksi... ehkä se onkin. Mutta poika kyllä vääntää ja kääntää itsensä selälleen vaikka selän takana olisi jokin estekin. Mutta siis jäntevyyttä löytyy.
Poika nosti päätään jo sairaalassa ollessaan.
Poika jokelteli jo isälleen.
Ja toissapäivänä hän lähti jo vähän pyörimään napansa ympäri.
Siis elämää tuosta pienestä lapsesta kyllä löytyy. Joka päivä on uusi ihme.

Myönnän kyllä, että toisinaan toivoisin että lapsemme ei olisi kehitysvammainen, mutta silti hän on meidän. Niin kaunis, niin rakas. Hän vain on erilainen.
Hän luottaa meihin sata prosenttisesti, ja rakastaa meitä ilman ehtoja. Niin meidänkin kuuluu häntä rakastaa. Ja niin me saamme elämältä eniten.

Tavallaan mekin siis saimme terveen lapsen.