
| 28.1.1999 se kaikki alkoi. IRCin keskustelupalstoilta
Jani löysi Raisan ja tutustuminen alkoi. Siitä sitten alkoi yli kaksi
vuotta kestänyt mailailu, jonka jälkeen Raisa viimein uskaltautui
soittaa Janille. Puhelu oli katastrofi, kun Jani oli töissä meluisien
koneiden ääressä huonossa kuuluvuudessa, eikä kumpikaan kuullut oikein
mitään toisen sanoista. Tästä huolimatta molemmilla sydän sykähti
ja puhelu ei jäänyt viimeiseksi. Pitkät puhelut ja toistensa ajattelu
jatkui kuukauden verran, jonka jälkeen viimein tavattiin. Tampereen juna-asemalla katseet vihdoin kohtasivat. Pitkä lämmin halaus ja läheiset katseet niin kuin olisi nähty jo monta kertaa. Täydellinen päivä päättyi vielä täydellisempään yöhön. Pitkät keskustelut yöllä ja tunnelma kuin kaksi teiniä ensikertaa yhdessä. Ei kosketuksia, ei mitään muuta kuin katseita ja keskustelua aina aamu yhdeksään asti, jolloin vaihtui ensisuudelma. Sen jälkeen olikin hyvä nukkua puolituntia ja jatkaa täydellistä viikonloppua. Seurustelu alkoi ja pitkästä välimatkasta (Hanko-Äetsä) huolimatta tavattiin melkein joka viikko ja vietettiin ikimuistoinen kesä. Syksyn saapuessa muutettiin Vammalaan, jossa vietettiin aikaa rakastuneina melkein vuosi. Vammalasta matka jatkui Jyväskylään ja vuorossa oli uusien unelmien toteuttaminen, sillä 28.1.2003 saatiin Jumalalta liitollemme Siunaus ja voitiin aloittaa perheen perustaminen. 9.10.2003 saatiin lahja Jumalalta, unelmiemme täyttymys, eli ensimmäinen lapsi, Samuel. Kipeän keskenmenon (4/04) jälkeen, Raisa tuli uudelleen raskaaksi ja 30.5.2005 syntyi toinen poikamme, Daniel. Hieman ennen Danielin syntymää oli edessä myös muutto jälleen uudelle paikkakunnalle, joka tällä kertaa oli Keitele. Keiteleellä vietettiin pari vuotta, jonka jälkeen oli jälleen muutto edessä tällä kertaa Tuusulaan. Elämämme siis jatkuu Tuusulassa, uskossa Jumalaan, ja täyttäessämme rakastuneina unelmiamme. |